Blogin puolella on ollut nyt tovin hiljaista, kun keväällä työt ja kemian kurssi veivät niin paljon aikaa (ja jaksamista) ja nyt kesällä olen keskittynyt pitkälti töihin ja perheeseen. Pidin juuri palkatonta kaksi viikkoa ja nyt taas työt jatkuvat.
Sain kuin sainkin touko-kesäkuun aikana suoritettua ensimmäiset avoimen yliopiston opintopisteet! Orgaanisen kemian tentti meni läpi arvosanalla 3/5 ja kemian perusopintoja on nyt suoritettuna 5op. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin tänä keväänä jättämään väliin molekyylibiotieteiden pääsykokeen. Moni ajattelee varmasti, ettei se ollut kovin järkevä ratkaisu ja toki olisi kannattanyt käydä edes katsomassa pääsykoe. Aloin kuitenkin toukokuun loppupuolella olemaan niin väsynyt uudesta työstä ja kemian kurssista, etteivät paukut olisi yksinkertaisesti riittäneet. Lisäksi biologiaa olisi pitänyt lukea keväällä huomattavasti enemmän.
Aion silti hakea ensi keväänä taas uudelleen myös molekyylibiotieteiden puolelle ja tarkoituksena olisi yrittää töiden ohessa saada suoritettua ne vaaditut väh. 25op kemian perusopintoja, jotta voisin hakea kemian kandiohjelmaan avoimen yliopiston väylän kautta. Mistä päästäänkin siihen, että huomenna julkaistaan Helsingin yliopiston avoimen yliopiston syksyn kurssitarjonta. Odotan innolla, mitä kemian kursseja tulee tarjolle! Ensimmäisen kurssin luennoitsija puhui, että varmasti jatkossakin kursseja tulee olemaan paljon etänä (luennot verkossa, kotitentti), mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin, sillä aion edelleen jatkaa töitä täysipäiväisesti. Ainoastaan labrakurssi voi olla sellainen, joka todennäköisesti vaatii sumplimista työnantajan kanssa, mutta uskon, että se järjestyy kyllä.
Haluan vielä lyhyesti kommentoida tuota käymääni orgaanisen kemian kurssia. Kurssi oli mielenkiintoinen ja aika pitkälti vanhan kertausta. Asioihin perehdyttiin kuitenkin syvällisemmin ja kaikki asiat eivät olleet minulle tuttuja. Kurssi oli ehdottomasti haastavampi kuin olin kuvitellut, mutta hyvin antoisa ja antoi minulle vahvistuksen siitä, että olen oikealla tiellä. Luennoitsija oli taitava ja luentojen seuraaminen oli mielekästä (en nukahtanut kertaakaan, vaikka usein minulla meni luentojen parissa helposti lähes puoleen yöhön :D). Luennot Zoomin kautta toimivat pääasiassa hyvin. Välillä saattoi olla äänen ja kuvan kanssa jotakin ongelmaa, mutta ne korjaantuivat yleensä nopeasti alkuhankaluuksien jälkeen. Kotitentti oli selkeä: koekysymykset julkaistiin Moodlessa, omat vastaukset kirjoitettiin paperille, otettiin kuvat ja palautettiin ne Moodleen. Kurssimateriaaleina toimivat PowerPoint-diat ja luentotallenteet + liveluennot. Halutessaan voi ostaa jonkun aiheeseen liittyvän oppikirjan. Itse ostin käytettynä John McMurryn Fundamentals of organic chemistry -nimisen kirjan. Yllätyin, kuinka helppoa on lukea kemiaa englanniksi, vaikka en olekaan koskaan ollut mitenkään erityisen hyvä englannissa.
Palaan tänne taas myöhemmin tällä viikolla, kun syksyn kurssit on julkaistu ja kun olen päättänyt, mitä kursseja aion valita. Toivottavasti tarjolle tulee enemmän kuin vain yksi kurssi. Toivon myös, että luennot olisivat taas iltaisin, jotta pystyisin suorittamaan mahdollisimman monta kurssia töiden ohessa 🙂

Innokas opiskelija ja hyvä kun motivaatio riittää 👍👏
TykkääTykkää