Kodin pintaremontti, osa 1: keittiö

Instagramin puolella vähän jo väläyttelinkin, että voisin tehdä juttua meidän kodin pintaremontointiin liittyen. Asumme siis 118 neliön omakotitalossa Tuusulassa. Ostimme talon keväällä 2017 perheeltä, joka on rakennuttanut tämän vuonna 2012. Talo oli muuttohetkellä sen verran uusi ja pinnat hyvässä kunnossa, ettei meidän tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin rakentaa aidat koiraa varten. Saimme avaimet huhtikuussa ja kuopuksen laskettu aika oli kesäkuussa, joten mitään ylimääräistä remonttia emme sillä hetkellä kyllä kaivanneetkaan. Pikkuhiljaa olemme tehneet täällä kaikenlaista ja voisin kaivella kuva-arkistoja sen verran, että saisin ennen-jälkeen kuvasarjoja teille nähtäväksi. On myös mukava itse katsella, mitä kaikkea ollaankaan saatu jo aikaiseksi.

Tässä suuntaa antava pohjakuva.

Yleisesti ottaen talon pohjaratkaisu on loistava: talossa on paljon avointa tilaa ja ikkunoita joka suuntaan, joten talo on valoisa ja tilavan tuntuinen, vaikkei neliömäärä päätä huimaakaan. Vanhemmille ja molemmille lapsille on omat huoneet (tällä hetkellä kuitenkin haluavat edelleen jakaa yhteisen huoneen, joten toinen huone on meillä jumppa/vierashuoneena). Olohuone ja ruokailutila ovat yhtenäistä tilaa ja keittiöstä on yksi seinä jätetty osittain avoimeksi, joten keittiö on sen ansiosta samaa yhtenäistä tilaa olohuoneen ja ruokailutilan kanssa. Vessoja on kaksi, toinen kylpyhuoneen yhteydessä, joten ei tarvitse jonotella vessavuoroja. Kylppärissä on kaksi suihkua ja sauna, johon nelihenkinen perhe mahtuu hyvin. Kodinhoitohuoneen oma sisäänkäynti mahdollistaa sen, että märillä ulkovaatteilla voi kävellä kylppäriin riisuutumaan ja jättää märät vaatteet saunaan kuivumaan. Myös kurainen koira on näppärä kuskata sitä kautta pesulle.

Ajattelin aloittaa muutostöistä kertomisen meidän keittiöstä, jonka värimaailma on musta-valkoinen ja kodinkoneet rosterisia. Ikkunan edessä on paljon säilytystilaa sisältävä iso saareke, joka vie aika paljon liikkumatilaa. Sen ääressä syödään kuitenkin varsin usein. Erityisesti lapset tykkäävät syödä keittiössä, sillä samalla voi ikkunasta katsella kadulle. Pian 4v autofani varsinkin rakastaa bongailla automerkkejä ruokailun lomassa 😀

Jääkaapin vieressä sijaitsi muuttohetkellä seinään kiinnitetty kaappi laseja varten ja sen alapuolella syvä säilytyslaatikko lautasia varten. Meillä kävi kuitenkin valitettavasti niin, että lasi/mukikaapin kiinnitykset pettivät ja sisältö rojahti lattialle (onneksi on kotivakuutus), joten tätä kulmausta oli alettava suunnittelemaan uudelleen. Haaveilimme aamiaiskaappi-tyyppisestä ratkaisusta ja päädyimme lopulta korkeaan Ikea Metod/Maximera-kaappiin valkoisella rungolla ja mattamustilla ovilla. Kaappiin sijoitettiin mukit, lasit, kupit ja lautaset ja yksi hylly varattiin kahvinkeittimelle ja SodaStream-koneelle. Pettäneen kaapin alapuolella ollut alakaappi myytiin Torin kautta eteenpäin. Kylmälaitteiden yläpuolelle teetettiin mittatilaustyönä yläkaappi sävy sävyyn Ikean korkean kaapin kanssa ja sieltä löytyvät mm. viinilasit, maljakot ja tarjoiluastiat.

Tämä kuva on otettu silloin, kun kävimme katsomassa taloa sen ollessa myynnissä.

Syy siihen, että halusin aloittaa nyt keittiöstä, on se, että keittiömme sai hiljattain lisäuudistusta, sillä meidän 9v vanha pakastin hajosi. Verkkokauppa.comissa sattui olemaan hyvä pakettitarjous ja koska jääkaappi ja pakastin ovat yhtä vanhat, ajattelimme, että jääkaappi levinnee seuraavaksi, joten uusitaan sekin. Nyt keittiössä komeilee LG:n musta setti vanhan rosterisen Samsungin tilalla! Pisteet Verkkokauppa.comille nopeasta toimituksesta (tilattiin su ja uudet laitteet olivat pihassa ke). Otimme lisämaksusta vielä vanhan laitteen kierrätyksen, joten vanha pakastin lähti heidän matkaansa. Jääkaappi on vielä toimiva ja sen laitoimme myyntiin.

Vanhat koneet näyttivät tältä.

Ja tässä uudet! Todellisuudessa uusien kylmälaitteiden väri on lähempänä kaappien väriä, joten näyttävät nyt tässä kuvassa ikkunasta tulevan valon vuoksi harmaammilta kuin mitä todellisuudessa ovat.
Mies vaati saada ottaa uuden kuvan ja muokata värejä todellisemmiksi, joten tässä, olkaa hyvät! 🤭

Vielä yhden asian haluaisimme keittiössä uusia ja se on liesituuletin. Tämänhetkinen liesituuletin ei miellytä silmää eikä vaikuta ajavan asiaansa, vaikka täydellä teholla pitääkin varsin kovaa meteliä. Sellainen pyöreän mallinen voisi olla kiva! Myös joku laatta pitäisi välitilaan laittaa, sillä huokoiseen seinään tarraa kaikki roiskeet ja seinä olisi helpompi pitää puhtaana, kun se olisi laatoitettu. Ehkä joku valkoinen laatta voisi olla hyvä.

Tällainen UPO liesituuletin meillä on tällä hetkellä. Haluaisin laatat tuohon liesituulettimen alle jäävään tilaan, jotta seinä olisi helpompi pitää puhtaana.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kodin pintaremontti, osa 1: keittiö

Jätä kommentti