Hyvinvointimessut Kellokoskella

Tänä viikonloppuna (lauantaina ja sunnuntaina) koetaan ensimmäistä kertaa Kellokoskella Hyvinvointimessut. Tapahtuma järjestetään varsin tunnelmallisissa ja historiallisissa tiloissa Kellokosken kartanolla ja tarjolla on vaikka mitä ohjelmaa ja tuotteita. Kävin itse pyörähtämässä paikan päällä tänään ja tuli myös shoppailtua. Halusin nähdä, kuinka tilat taipuvat tällaiseen tapahtumaan, sillä haaveissa (ja ehkä myös jo suunnitelmissa) olisi järjestää kartanolla tapahtumia. Pääsylippu messuille maksaa 10e/päivä ja sen pystyy ostamaan joko Hyvinvointipäivän verkkosivuilta tai lippu.fi palvelusta. Alle 15-vuotiaat pääsevät tapahtumaan veloituksetta.

Moni näytti saapuvan paikalle oman joogamaton kanssa, sillä tarjolla oli esim. äänimaljarentoutusta, kehonhuoltoa ja joogaa. Luennoilla aiheina olivat mm. numerologia ja oman suoliston hyvinvoinnista huolehtiminen. Myös maksullisia työpajoja, kuten luontoaskartelutyöpaja, löytyi innokkaille käsityöihmisille. Yksi suosituimmista tarjolla olevista palveluista, ainakin tänään, taisi olla selvänäkijöiden palvelut. Itsekin olisin utelias kokemaan, mitä selvänäkijän vastaanotolla tapahtuu ja mitä minusta on ”luettavissa”. Tällä kertaa en kuitenkaan osallistunut luentoihin tai hoitoihin, vaan keskityin ihastelemaan myyntikojuja sekä tekemään ostoksia.

Tässä tämä nyt on, upea rumpuni!

Päivän tärkein ostos oli Korppi-rumpu shamaanirumpu. Kuten aiemmin olen kertonutkin, rakastuin shamaanirummun ääneen käydessäni Ruukin maljojen Hanna-Kaisalla äänimaljarentoutuksessa. Huomasin analysoivani liikaa äänimaljojen ääntä ja erityisesti korkeammat äänet tuntuivat saavan ajatukseni vaan entistä enemmän laukalle. Shamaanirummun matala ja kumea ääni lumosi minut täysin ja sai mieleni tyhjenemään ja sekä mielen että kehon rentoutumaan. Tutkailin netistä vaihtoehtoja ja täytyy sanoa, että riemastuin huomatessani, että Hyvinvointimessuille on tulossa Korppi-rumpu ja heillä on mukana valikoima eri kokoisia rumpuja. Tietysti menin heti verkkosivuille katsomaan, millaisia rumpuja heidän valikoimassaan on ja tiesin saman tien, mikä rumpu tulisi olemaan minun, mikäli se vain on messuille tulossa mukaan.

Tässä rummussa on kaunis, tumman violetin sävy ja upeat, vaaleat kuviot. Mielestäni kuvion yläpuolelle, rummun tekijän mukaan tahattomasti rumpuun mukaan tullut kuvio näyttää minusta aivan ketulta. Kalvo on poronnahkaa ja kehys on tehty koivuvanerista. Rummun mukana tuli soittokapula, joka on tehty hiotusta ja käsitellystä kepistä, jonka päässä on lampaanvillasta märkähuovutettu pehmennys. Kuin taideteos, vai mitä? Seuraavaksi täytyy perehtyä rummun vihkimiseen, mikä vaikuttaa monimutkaiselta. Löytyisiköhän siihen avuksi joku asiaan perehtynyt täältä lähistöltä? Olisi mielenkiintoista toteuttaa kyseinen seremonia.

Kaunis kokoelma 💖

Paikalla oli myös useampi yrittäjä, joka myi erilaisia kiviä ja kristalleja. Näitä ostin jokusen. Pidimme ystäväni kanssa vähän aikaa sitten astrologiaillan, jossa teimme omat astrologiset karttamme ja tulkitsimme niitä. Tutustuin hänen kristalli- ja kiviaarteisiinsa ja siitä se ajatus sitten lähti! Tykkään itse enemmän raakakivistä eli tuollaisista karheammista ja luonnollisemman näköisistä kuin hiotuista. Ostin kyllä myös yhden hiotun, sillä sen väri oli niin upea. Nyt minulta löytyvät labradoriitti, obsidiaani, tiikerinsilmä, ametisti ja sininen apatiitti. Kiitos Mirakoru, Sielun enkeli ja Soljuva shop näistä aarteista! Myös tarot-kortteja löytyi monenlaisia. Ihastuin Ukon Pakka -kalevalaisiin tarot-kortteihin, joista ostin postikorttina Hetteenhaltijan. Todella pysäyttävä ja maaginen hahmo! Joskus, kun saisin itselleni työhuoneen, ripustan sen seinälle shamaanirumpuni ja tämän Hetteenhaltija-kortin. Sitä odotellessa!

Tässä tämä Ukon Pakka -tarotkorttien Hetteenhaltija. Todella vaikuttava, vai mitä sanot?

Opinnot puolivälissä!

Vuosi 2024 lähenee loppuaan ja alanvaihtoprosessini on hyvällä mallilla. Opintopisteitä on nyt kertynyt sen verran, että opinnot ovat puolivälissä. Yhden syksyn kurssin arviointi enää puuttuu, siten on tasan puolet opintopisteistä suoritettuna. Tästä on hyvä jatkaa! Ainoa vaan, että Laurea heitti hieman ei-toivottuja lisäkapuloita rattaisiin täydentävän osaamisen kurssien suhteen. Jouduin hieman muokkaamaan HOPS:ssa olevaa suunnitelmaani, sillä kaikki keväälle ja syksylle suunnittelemani kurssit eivät toteutuneet niin kuin olin kuvitellut, vaan jouduin hieman vaihtelemaan niiden paikkaa. Noh, hoidin kevään kurssi-ilmoittautumiset ja huokaisin helpotuksesta, että sain kuin sainkin suunnitelmiini sopivia kursseja keväälle. Eipä sittenkään, sillä pian alkoi sähköpostiin tipahdella viestejä, että kurssi-ilmoittautumiseni on hylätty, sillä en mahtunut kursseille. Ööh? Ilmoittauduin neljälle kurssille, joista en mahtunut YHDELLEKÄÄN. Hienoa Laurea! Jatkuvasti on painotettu, että suunnittele etukäteen HOPS mahdollisimman valmiiksi, jotta osaamme suunnitella kursseja opiskelijoiden kiinnostuksen mukaisesti. Olin kyllä suunnitellut, mutta siltikään en näille kursseille päässyt. Pistää kyllä miettimään, onkohan nyt liikaa paikkoja opiskelijoille ja liian vähän kurssitoteutuksia. Noh, mene ja tiedä. Jopa YHDELLE näistä kursseista on lisätty keväälle rinnakkaistoteutus, johon pystyi vielä jälki-ilmoittautumisena ilmoittautumaan. Ilmoittauduin sinne, mutta vielä ei ole selvinnyt, mahduinko sillekään toteutukselle.

Opintojeni pelastukseksi (ja mahdollisen pikaisen valmistumiseni turvaamiseksi) taitaa nyt koitua ristiinopiskelumahdollisuus. Luojan kiitos on tällainenkin optio olemassa! Katsastin siis muiden ammattikorkeakoulujen kurssitarjonnan ja ilmoittauduin sitä kautta kursseille toivoen, että niillä olisi tilaa. Toistaiseksi, olen saanut vahvistuksen ainakin kahdelta kurssilta, että mahduin mukaan. Huh! Keväälle on siis luvassa varsin monipuolinen kokonaisuus eri ammattikorkeakoulujen kursseja (mm. Karelia AMK, Turku AMK ja HUMAK) aina luovien alojen rahoituksesta ja markkinoinnista valmentavaan johtamiseen sekä brändimarkkinointiin liittyen. Ihan älyttömän mielenkiintoisia kursseja tulossa!

”Virkeänä” menossa klo seiskaan töihin. Näitä seiskan aamuja ei tule kyllä ikävä 😅

Nyt, kun syksyn opinnot on paketissa, on ollut hämmentävää huomata, miten paljon on yhtäkkiä aikaa tehdä kaikkea muuta. Ei tarvitse joka ilta ja viikonloppu istua koneen äärellä lukemassa ja näpyttelemässä. Hämmentävää. Hoitoalan töitä minulla on jäljellä enää kaksi viikkoa, yhteensä kuusi työpäivää, koska joulu pyhineen tuo mukanaan ylimääräisiä vapaapäiviä. Tammikuukin jo häämöttää ja sitten pääsen starttailemaan markkinointiharjoittelua muotimaailmassa sekä hyppäämään musamaailman markkinointiin. Toivottavasti tämä poikisi lisää yhteistöitä bändien kanssa, erityisesti metallimusiikin puolelta, sillä veri vetää metallimusiikin pariin. Haaveilen lauluvalmennuksen jatkamisesta ja täytynee hyvissä ajoin taas laittaa varauksia tulille, kun lauluvalmentajani Sara palaa joululomaltaan.

Kävin kokeilemassa äänimaljarentoutusta ja samalla tuin oman kylän yrittäjää, Hanna-Kaisaa / Ruukin maljat. Olipa mahtava kokemus ja erityisesti shamaanirummun ääni teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Taidan tarvita oman rummun 😍

Myös leffapuoli on saanut uutta tuulta alleen. Hain taannoin mukaan Odina Foxiin ja sain kuin sainkin rooliin heidän neljännestä elokuvastaan sekä elokuvaan liittyvästä sarjasta. Ensimmäiset kuvaukset olivat tällä viikolla ja meininki oli MAHTAVA. Heillä on vallan sydämellinen tiimi ja kuvauksissa oli todella yhteisöllinen ja kannustava tunnelma. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa kameran eteen. Voi että nautin siitä! Ensi vuodelle lisää näyttelemistä, kiitos! Odina Foxin myötä myös englanninkielen taitoni saa kaipaamaani treeniä, sillä vuorosanat ovat englanniksi ja myös kuvauksissa puhutaan pääasiassa englantia. Käy kurkkaamassa leffaporukan meininkejä heidän somessaan. Polkaistiin muuten tässä omalla kylällä myös porukalla käyntiin eräs vallan yhteisöllinen projekti, josta tulette kuulemaan myöhemmin, kunhan saadaan ajankohtia lyötyä lukkoon. Kellis-trilogian kuvauksetkin jatkuvat osaltani pian.

Tänä jouluna taivuin muovikuuseen. Ihan söpö tuli tästäkin!

Tämän vuoden aikana olen saanut tutustua aivan ihaniin ja inspiroiviin luovan alan ihmisiin ja tunnen syvää kiitollisuutta heitä jokaista kohtaan. Kiitos näistä kohtaamisista, keskusteluista, ajatuksien vaihtamisesta ja kannustuksesta. Ne ovat olleet minulle kaikki ihan todella merkityksellisiä. Olen viime vuosien saatossa käynyt läpi valtavan henkisen kasvun prosessin. Sen sijaan, että olisin negatiivinen ja kadehtisin muiden saavutuksia tai vatvoisin sitä, mitä muut minusta ajattelevat, olen vuosien saatossa haudannut oppimani negatiivisen ajattelun mallin ja kääntänyt ajatukseni kohti positiivisuutta. Minua kyllästyttää erityisesti suomalaisten negatiivinen ja kateellinen suhtautuminen kaikkeen enkä halua olla osa sitä porukkaa, joka on jumissa tällaisessa ajatusmallissa. Haluan jatkaa löytämälläni positiivisella polulla ja kannustaa itseni lisäksi myös muita sekä iloita heidän kanssaan heidän onnistumisistaan ja saavutuksistaan. Olen aina tuntenut itseni outolinnuksi enkä oikein koskaan ole tuntenut kuuluvani ja sopivani mihinkään porukkaan. En myöskään nuorempana ole aina uskaltanut olla täysin oma itseni. Viihdyn yksin, mutta ajoittain olen elämäni aikana tuntenut itseni todella yksinäiseksi. Yksi ensi vuoden tavoitteistani onkin löytää ympärilleni lisää samanhenkisiä oman tiensä kulkijoita, jotka rohkeasti ovat omia itsejään ja antavat luovuutensa ja rohkeutensa näkyä ja kuulua!

Ensi vuodelle olisi haaveissa myös toteuttaa muutamia matkoja. Ajateltiin miehen kanssa, että viedään lapset käymään Lapissa (en ole itsekään koskaan käynyt siellä) ja keväällä toivottavasti toteutuu haave siitä, että pääsisin ystävän kanssa reissuun. Ensi syksynä meillä on miehen kanssa 10v hääpäivä ja olemme haaveilleet pitkästä viikonloppureissusta ihan kahdestaan.

Mukavaa joulun aikaa kaikille ja tuokoon tuleva vuosi mukanaan meille kaikille uusia upeita seikkailuja! Muistakaa tyypit unelmoida ja mennä rohkeasti kohti haaveitanne! Niin minä ainakin aion (edelleenkin) tehdä.

Arki on täällä

Huh huijaa! Syksy on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Meillä alkoi uusi arki, kun perheemme päiväkotivuodet jäivät taakse nuorimmaisen aloittaessa koulutaipaleensa. Aika haikeaa, mutta toisaalta myös ihanaa! Hienosti on molemmilla lapsilla lukuvuosi startannut ja omat opintonikin jatkuvat huomenna ensimmäisen kurssin avautuessa oppimisympäristö Canvakseen, kääk!

Upeita nämä syksyiset auringonlaskut!

Bändillämme oli viime viikonloppuna keikka Tuusulan taiteiden yössä. Esitettiin ensimmäistä kertaa kaksi meidän omaa biisiä. Huippua! Seuraava keikka on viikon päästä lauantaina Kellokoskella järjestettävällä Syysmyrsky musiikkifestivaalilla. Tapahtuma on ilmainen, piknik-henkinen koko perheen tapahtuma, joten tervetuloa kaikki kynnelle kykenevät! Tänä vuonna meillä on mukana viime vuotta laajempi kattaus bändejä ja uskallan väittää, että kattauksesta löytyy jokaiselle jotakin 🙂 Tapahtuma järjestetään talkoohengessä bändien kesken. Taiteiden yön meno oli huippua. Sää suosi ja porukkaa oli todella paljon liikkeellä. Toivottavasti musafestarikin jaksaa kiinnostaa yleisöä ja saataisiin sankoin joukoin porukkaa paikalle.

Tänne kaikki mukaan!

Lisäksi Kellis Productions polkaisi käyntiin lyhytelokuvakuvaukset, joissa olen ollut auttamassa maskeerauksissa. Kuvauksien edetessä tulen myös näyttelemään pienessä sivuroolissa. Aarne jakaa Instagramin puolella teasereita kuvauksista ja niitä kannattaa käydä tsekkailemassa, jos kiinnostaa, mitä täällä Kelliksellä taas puuhaillaan. Kaikkea muutakin jännää on luvassa ja odottelen eräänkin suunnittelupalaverin toteutumista, jahka saadaan aikataulut osapuolten kesken sopimaan yksiin. Olen haaveillut ääninäyttelijän hommista ja nyt olisi tilaisuus äänittää studiolla ääninäyte. Kaikkea niin siistiä on kyllä taas luvassa! 🔥

Behind the scenes -materiaalia lyhärin kuvauksista. Katsokaa nyt näitä upeita ruukin alueen maisemia!

Tein tänään suunniteltua pidemmän työvuoron ja kotiin päästessäni tuntui siltä, että nukahdan pystyyn. Oli ihanaa, kun mies oli tehnyt ruokaa ja postilaatikossa odotti tilaamani paketti. Olen taas alkanut etsiä uutta hiuspohjalleni sopivaa shampoota ja kokeilut ovat menneet aivan pieleen. Sain taannoin vinkin tuotteesta, joka saattaisi sopia herkälle hiuspohjalleni ja päätin tilata kokeiluun. Kyseessä on Catteco-niminen yritys ja heidän tyrni-shampoopala. Catteco on kotimainen yritys, jonka tuotteet valmistetaan käsityönä Rajamäellä. En ollut aiemmin kuullutkaan heistä, mutta kokeilen kyllä erittäin mielelläni uusia kotimaisia tuotteita. Olen sopivan shampoon lisäksi etsinyt tehokasta, mutta hellävaraista deodoranttia ja päädyin tilamaan samalta yritykseltä kokeiluun heidän voidemaisen deodoranttinsa. Tuoksuista oli vaikea valita sopivaa, mutta päädyin lopulta ruusuun. Tykkään yleensä raikkaista tuoksuista, mutta kokeillaan nyt tätä. Ällistyin avatessani paketin, kun mukana oli ylimääräinen tuote: suolasaippua. Mietin ensin, että olinko tilannut sen vahingossa, kunnes huomasin paketin sisäkanteen kirjoitetun viestin, jossa kerrottiin tämän olevan extratuote kokeiluun. Minulla on suolasaippuoista ainoastaan hyviä kokemuksia, joten tämä oli ihana yllätys! Testailen tuotteita tällä viikolla ja katsotaan, miltä hiukset näyttävät ja onko dödö riittävän tehokasta.

Tällainen kaunis paketti odotti minua postilaatikossa, kun tulin töistä 😍

Kävin muuten viimein poistattamassa kasvoiltani minua jo pitkään häirinneen luomen. Samalla poistettiin pari muutakin luomea. Päädyin laserointiin ja näyttäisi olleen hyvä vaihtoehto, sillä haavat ovat parantuneet todella hyvin ja näyttävät siistiltä. Toimenpide oli kivuton (paitsi toki puuduteaineen laittaminen tuntui ikävältä) ja ainoa miinus oli toimenpiteestä aiheutuva haju. Siis aivan järkyttävä käry 😀 Täytyy myöhemmin käydä poistattamassa vielä toinenkin kasvojen alueen luomi sekä pari pientä luomea, jotka jäävät ikävästi rintaliivien alareunan kohdalle.

Tällä flowlla nyt sitten painetaan syksyä eteenpäin! Töissä huomaan, että kaikenlaisia syysflunssia on taas liikkeellä. Toivottavasti eivät heti kulkeudu kotiin, ettei tarvitsisi aloittaa syksyä sairastelemalla. Kunhan kaikki vireillä olevat projektit etenevät, päivittelen tänne taas viimeisimpiä kuulumisia. Tsemppiä arjen pyörteisiin ja rentouttavaa lomaa niille, keillä on kesäloma vielä edessä päin!