Urtekram teepuushampoo

Viimein kaiken etsinnän jälkeen vaikuttaisi siltä, että olen puolivahingossa löytänyt hiuksilleni sopivan shampoon ja halusin jakaa vinkin tännekin! Aiemmassa hiustenhoitoon liittyvässä postauksessa kerroin hiuslaadustani (hiusta on paljon, ne ovat liukkaat, helposti takkuuntuvat ja päänahka on ajoittain kuiva, mutta rasvoittuva) ja siitä, kuinka on ollut haastavaa löytää shampoo, joka ei ole liian hoitava tai kuivattava.

Olen aiemmin kauppareissuilla lähinnä ohimennen silmäillyt Urtekramin shampoovalikoimaa, mutta aina mukaan on päätynyt jokin aiemmin kokeilemani tuote. Nyt päätin ottaa yhden heidän shampoistaan kokeiluun, nimittäin teepuushampoon, ja ilokseni voin todeta, että se kannatti!

Shampoo on ollut minulla käytössä nyt kolmisen viikkoa ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Teepuuöljyn tuoksu on minulle entuudestaan tuttu, sillä käytän teepuupalasaippuaa kasvojeni ihon hoidossa. Palashampoo on kuitenkin harmikseni vain lisännyt hiusteni rasvoittumista ja sen myötä myös päänahan kutinaa, mutta tämä nestemäinen versio tekee hiuksistani ihanan pehmeät. Tukka ei myöskään ”narsku” samalla tavalla kuin palashampoolla pesemisen jälkeen. Olen jopa pystynyt pidentämään hiustenpesuväliäni yhdellä päivällä eikä päänahka ole juurikaan kutissut. Yleensä pesen hiukset siis joka toinen päivä ja pesupäivän aamuna tukka monesti näyttää jo siltä, että on pesun tarpeessa.

Positiivista on myös se, että Urtekramin tuotteita saa päivittäistavarakaupoista, joten shampoon saa ostettua kätevästi ruokaostoksien yhteydessä. Tykkään myös siitä, että Urtekramin shampoot ovat vegaanisia ja luonnonmukaisia. Teepuushampoo on suunniteltu nimenomaan ärtyneelle ja herkälle hiuspohjalle ja se sisältää teepuuöljyn lisäksi mm. laventeliöljyä ja magnoliankuoriuutetta. Kosteuttavina ainesosina toimivat aloe vera ja glyseriini.