Joululoma

Ah, viimein on tullut aika hiljentyä perheen kanssa joulun äärelle! Syksy on ollut tiukka koulun (ja töiden suhteen), mutta tällä hetkellä opintorekisterissä komeilee tämän syksyn aikaansaannos: 31 suoritettua opintopistettä. Vitsit, että olen tyytyväinen itseeni! Ilmoittauduin kevään kursseille ja sieltä olisi tulossa toiset reilu 30 op, jonka jälkeen minun on mahdollista hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta, juuri niin kuin olin suunnitellutkin.

Olen saanut kuulla tänä vuonna (opiskelu- ja urasuunnitelmiini liittyen) erinäisiä epäilyjä ja neuvoja milloin keneltäkin, mutta olen kaikesta huolimatta päättänyt pitää pääni ja jatkaa valitsemallani tiellä, intuitiooni luottaen ja itse omat ratkaisuni tehden. Toisaalta, olen myös saanut ensimmäisiä palautteita blogiini liittyen ja se on ollut sykähdyttävää. On mukava tietää, että blogia luetaan, muutkin pohtivat samoja asioita ja että moni muukin miettii yhä samaa isoa kysymystä: mikä minusta tulee isona. Toivottavasti minunkin tekstini herättää jonkun kohdalla samoja fiiliksiä siitä, että kiva, kun ei ole ainoa. Tässä meidän kylällä on paljon upeaa pöhinää ja toimintaa, johon olisi mahtava antaa panoksensa ja toivonkin, että opinnot mahdollistaisivat sen, että pääsisin mukaan mielenkiintoisiin projekteihin.

Työn äärelle palaan tammikuussa, sillä nyt pidän palkatonta lomaa, joka jatkuvien sairauspoissaolojen tuoman työtaakan ja iltaisten opiskeluiden jälkeen tuntuu tarpeelliselta. Lasten kanssa ollaan puuhailtu jouluisia juttuja: ollaan maalattu joulupalloja akryylimaaleilla, leivottu pipareita ja torttuja sekä tehty kortteja. Lahjat on edelleen paketoimatta ja se pitäisi onnistua tekemään mahdollisimman salassa illalla lasten mentyä nukkumaan. Lisäksi kaikki siihen liittyvät jäljet tulee piilottaa huolellisesti, sillä erityisesti tuo meidän tokaluokkalainen on erittäin tarkkasilmäinen ja huomaa aivan kaiken. Saa nähdä, onnistunko salaisissa tonttupuuhissa vai joudunko sepittelemään erinäisiä tarinoita peitelläkseni jälkiäni 😀 Tänään on paketoinnin lisäksi luvassa vielä joulutortut ja kinkun paisto! Huomenna lapset varmasti haluavat tehdä ja koristella vielä satsin pipareita.

Harrastuksien osalta syksy on ollut selvästi hiljaisempi. Ratsastamassa olen käynyt lähes joka viikko, mutta tunteja en ole ottanut yhtäkään. En ole löytänyt aikaa ottaa lauluvalmennustakaan, sillä illat ovat menneet paljolti opiskelun parissa ja keväällekään ei ole luvassa helpotusta sen tiimoilta. Bändillä ei ole nyt ollut loppuvuodesta ollut keikkaa, mutta näyttäisi siltä, että tämä korjaantunee alkuvuodesta. Lisäksi omat biisit ovat nytkähtäneet eteenpäin ja niitä olisi tarkoitus alkaa harjoittelemaan. Olen kirjoittanut sanat kahteen kappaleeseen ja niiden ensiesitystä odotan jännityksellä. Huikeita juttuja siis tulossa!

Uudistinpa tässä syksyn ja talven aikana hiuksenikin! Ensin kävin luottokampaajani Nellin penkissä Bubussa Porvoossa värjäämässä hiukset kuparin sävyisiksi. Kokeilin kyseistä väriä ensimmäistä kertaa ja täytyy sanoa, että tykkään siitä edelleen tosi paljon! Nellille myös kiitos kuvista!

Seuraavaksi hermostuin todella pitkäksi kasvaneeseen kuontalooni ja päädyin ex tempore varaamaan ajan Järvenpäässä sijaitsevaan MYAHSTYLE-nimiseen kampaamoon, jonne sain ajan viikonloppuna jo samalle päivälle. Nips naps lähti tukasta useita kymmeniä senttejä ja lopputulos on todella kevyt ja eloisa! Kiitos vaan Miialle kauniista lopputuloksesta sekä kuvasta! 🙂 Vielä kun oppisin itse tekemään samanlaiset kiharat kuin hän!

Rauhallista joulun aikaa kaikille ja tuokoon uusi vuosi mukanaan ihania asioita meille kaikille!