Yhteishakudilemma

Kuten ihan ensimmäisessä postauksessani kirjoitin, on haaveenani ollut lääkikseen hakeminen. Hain viime keväänä ensimmäistä kertaa ja kuten odotinkin, omat tulokseni eivät olleet järin mairittelevat. Etäpääsykokeessa aikapaine oli kova ja laskurutiinini ei ollut 8kk lukemisen jälkeen lähelläkään sitä tasoa, mitä sisäänpääsy olisi vaatinut. On kuitenkin huomioitava myös se tosiasia, että aloitin nollasta, sillä en ole opiskellut lukioaikana pitkiä matemaattis-luonnontieteellisiä aineita.

Monissa lääkishakuun liittyvissä keskusteluissa eteeni on osunut ajatusmalli, jossa ensimmäinen hakukerta on ikään kuin ”pääsykokeiden tsekkaamiskerta” ja niin se taisi minullakin olla. Itselläni ei ollut korkeat odotukset oman onnistumiseni suhteen, koska tiesin, etten todellakaan ollut siinä pisteessä, missä moni kolme vuotta lukiossa kyseisiä kursseja opiskellut on. Puhumattakaan siitä, että kirjoitin ylioppilaaksi v. 2009 eli lukio-opinnoista on jo hyvä tovi 😀

Viime hakukerralla hain lääkikseen Kuopioon, Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Lisäksi päätin lisätä hakuvaihtoehdoksi vielä Helsingin yliopiston molekyylibiotieteet, sillä se vaikutti kiinnostavalta. Sen suhteen ei kuitenkaan ollut mitään odotuksia, sillä elin käsityksessä, etten ole oikeutettu osallistumaan pääsykokeeseen, sillä olen ylioppilas. En myöskään voinut tulla valituksi todistusvalinnassa, sillä en ole kirjoittanut biologiaa enkä kemiaa. Yllätyksekseni sain kuitenkin kutsun pääsykokeeseen ja tuli sitten tsekattua myös se pääsykoe.

Tämän hakukerran luku-urakan aloitin siis lokakuussa, jälleen Mafynetin itseopiskelupaketilla. Nollasin opiskeluhistorian ja aloitin fy ja ke alusta, biologiaa olen edelleen tykännyt lukea kirjoista (kotoa löytyy uusimmat painokset BIOS1-4, 5 lainasin kirjastosta). Lapset käyvät yhä päivähoidossa neljänä päivänä viikossa ja se on pääasiassa kaikki lukuaika, mitä minulla on. Toki tulee luettua jonkun verran iltaisinkin, kun olen saanut lapset nukkumaan. Lapset sairastivat perus syysflunssia syksyn aikana useamman ja välillä lukemiset jäivät hyvin vähälle, kun lapset olivat yhdessä vaiheessa joka toinen viikko kotona, kun aina vähintään nuoremmalla nenä vuoteli.

Olen lukemisen ohessa tehnyt jonkun verran rokotuskeikkaa, hyvin maltillisesti kuitenkin. Yritän pitää fokuksen pääasiassa lukemisessa. Koko ajan mielessäni on kuitenkin vahvistunut ajatus siitä, että olen aika kypsä ihmisten hoitamiseen ja olen joutunut punnitsemaan valintojani uudelleen. Takaraivossani kummittelevat toisinaan erään ystäväni sanat ennen koko tämän projektin alkamista ”Ootko ihan varma lääkiksestä, edessä olisi kuitenkin sama potilastyö ja sairaalamaailma?”. Myös fysiikan opiskelu on tökkinyt enemmän ja enemmän, kun taas vastapainoksi kiinnostus kemiaa kohtaan on kasvanut entisestään ja kemian tehtävät sujuvat hyvin. Uteliaisuus kemian alan opintoja kohtaan heräsi ja löysinkin pian itseni tutkiskelemasta kemian kandiohjelman sisältöä. Päätös oli sillä sinetöity: tänä keväänä en hae lääketieteelliseen, vaan uudelleen molekyylibiotieteiden kandiohjelmaan sekä lisäksi kemian kandiohjelmaan!

Nyt hakemuksen tehneenä jouduin kuitenkin pettymään: kemian pääsykokeeseen ei ylioppilailla ole osallistumisoikeutta enkä voi päästä sisään todistuksellakaan, koska en ole kirjoittanut kemiaa enkä matematiikkaa. Ainoa pääsykoe, joka minulla keväällä tulee nyt sitten olemaan edessä, on molekyylibiotieteet eli kemian ja biologian opiskelu jatkuu. Aion myös kokeilla toista reittiä kemialle, nimittäin avoimen yliopiston väylää pitkin. Kemialle voi siis päästä sisälle, jos suorittaa tietyin kriteerein avoimessa yliopistossa kemian perusopinnot (25 opintopistettä). Tuntuu, että olen löytänyt oikean suunnan ja nyt täytyy täysillä painaa sitä kohti!

Jos aiot hakea kevään korkeakoulujen yhteishaussa ja erityisesti jos haet opiskelemaan Helsingin yliopistoon, ongelmatilanteissa suosittelen lämpimästi kääntymään Helsingin yliopiston hakutoimiston puoleen. Heillä on chat-palvelu, joka on auki keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12-14. Sain itse muutamiin kysymyksiin kattavat vastaukset todella nopeasti, kiitos heille! Tsemppiä kaikille hakuun ja pääsykokeisiin lukemiseen!

Yksi kommentti artikkeliin ”Yhteishakudilemma

Jätä kommentti