Kuten aiemmassa postauksessa kirjoitin, suurin haaveeni nuorempana oli saada perhe. Olen aina tykännyt lapsista ja tiennyt jo hyvin nuorena, että haluan omia lapsia ja mielellään nuorella iällä. Tuo haave on siis jo täytetty ja kahden lapsen, tyttären ja pojan, myötä meidän lapsilukumme onkin nyt täynnä.

Kun tapasimme, asuimme kumpikin pääkaupunkiseudulla erillisissä, myöhemmin yhteisessä, opiskelija-asunnossa. Yhteiseen opiskelija-asuntoon kanssamme muutti myöhemmin myös koira. Esikoisen synnyttyä asuimme vuokralla kerrostalokaksiossa junaradan varrella, lähellä kaikkia palveluita. Ennen mieheni tapaamista en ollut osannut edes kuvitella, että asuisin jossakin muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Olen kasvanut pk-seudulla ja muutettuani parikymppisenä omilleni, tuntui samassa kaupungissa pysyminen luonnolliselta vaihtoehdolta. Mieheni taas on maalta (Etelä-Pohjanmaalta) ja muutti pääkaupunkiseudulle töiden ja opintojen perässä. Suhteemme alkutaipaleella suunnitelma siitä, missä tulisimme tulevaisuudessa asumaan, haki muotoaan, sillä haaveilimme ääripäistä: toinen oli tottunut kaupunkilaiselämään ja toinen maaseudun rauhaan. Yhdestä asiasta olimme kuitenkin yhtä mieltä: omakotiasuminen oli ainoa oikea vaihtoehto.

Hiljalleen aloin kuitenkin pohtia, voisiko maalla asuminen kuitenkin olla minun juttuni. Muutama vuosi kerrostaloasumista oli herättänyt turhautumisen naapuruston ääniin ja kaipuun omaan rauhaan. Lisäksi oma aidattu piha olisi ollut kätevä koiran ja pienen lapsen kanssa. Päädyimme lopulta melko radikaaliin väliaikaisratkaisuun, sillä vielä äitiyslomalla ollessani muutimme pois pk-seudulta, pysyen kuitenkin Uudellamaalla. Vanhemmillani oli tuolloin iso, kaksikerroksinen omakotitalo ja he ottivat meidät vuokralaisikseen. Asuimme heidän luonaan vuoden ajan ja sinä aikana saimme säästettyä vaadittavan alkupääoman omakotitaloa varten. Onnistuin saamaan töitä paikalliselta terveysasemalta ja esikoisemme sai päivähoitopaikan läheisestä päiväkodista. Mies autoili pk-seudulle töihin.

Tässä kohtaa monelle lienee herää kysymys, millaista oli asua vuokralla omien vanhempien luona miehen, lapsen ja koiran kanssa. Noh, sanotaanko, että erimielisyyksiltä ei vuoden aikana vältytty ja ajoittain se oli haastavaa puolin ja toisin, mutta pääasiassa kaikki meni hyvin ja erimielisyydet pystyttiin selvittämään puhumalla. Tilannetta saattoi ajoittain mutkistaa myös se, että noihin aikoihin aloin odottaa kuopustamme ja raskaushormonit mielialavaihteluineen jylläsivät. Edelleen olemme kuitenkin hyvin kiitollisia vanhemmilleni tuon vuoden aikana saamastamme tuesta. Ilman sitä, muuttoprosessi olisi varmasti viivästynyt melkoisesti.

Maksoimme siis vanhemmilleni vuokraa ja osallistuimme ruokakuluihin. Minun palattua työelämään, saimme todella hyvin säästettyä omaa taloa varten. Katselimme koko ajan aktiivisesti myytäviä omakotitaloja Uudenmaan alueelta, sillä toistaiseksi emme halunneet lähteä kauemmaksi. Vanhempani olivat ja ovat edelleen tärkein tukiverkostomme, erityisesti lastenhoitoon liittyvissä asioissa eikä tuntunut järkevältä lähteä kokeilemaan pikkulapsiarkea sellaiselle paikkakunnalle, jossa ei ole tukiverkostoa lähimaillakaan. Mieheni vanhemmat asuvat Etelä-Pohjanmaalla ja sinne en ole tänäkään päivänä vielä taipunut muuttamaan, heh! Ja mitä pk-seutuun tuli, sinne emme halunneet enää lähteä takaisin ja pk-seudun hintataso on meille liian korkea.

Löysimme lopulta meille sopivan uudehkon omakotitalon omalla tontilla, suositulla lapsiperhealueella, jossa palvelut ovat lähellä. Pääsimme muuttamaan noin kaksi kuukautta ennen kuopuksen syntymää ja tässä samassa talossa olemme asuneet nyt 3,5 vuotta. Nyt on aidattu piha, jossa koira ja lapset voivat turvallisesti ulkoilla, päiväkoti lähes naapurissa ja lapsilla leikkikavereita. Mies pääsi töihin lähistölle ja itse olen tehnyt sijaisuuksia n. 30km päässä olevassa sairaalassa. Lasten ja harrastusten myötä olen verkostoitunut kylällä ja saanut täältä aivan ihania ystäviä. Omaa aktiivisuutta ja panostusta uusiin ihmisiin tutustuminen on kuitenkin näin aikuisiällä vaatinut. Onnekseni olen huomannut, että alueella moni vanhempi on samassa tilanteessa kuin me, eli ei ole entuudestaan tuntenut täältä ketään, joten moni muukin etsii uusia ystäviä ja haluaa tutustua. Se, että välimatka ystäviin muuton myötä kasvoi, kieltämättä harmitti hieman, sillä suurin osa ystävistäni asuu pk-seudulla. Ihan rehellisesti sanottuna on myönnettävä, että osa ystävistä on joko kokenut välimatkan kynnyskysymyksenä tai sitten muuttunut elämäntilanteeni perheen perustamisen jälkeen (tai molemmat vaihtoehdot) ovat etäännyttäneet monet ystävistäni. Se on todella harmillista, mutta kuten edellä kirjoitin, olen onneksi saanut täältä uusia ystäviä ja tuttavia.

Tämä on nyt siis ollut ikään kuin asteittaista harjoittelua maalla asumiseen. Ympärillä on peltoja ja metsää, mutta asumme kuitenkin alueella, jossa taloja on vieri vierekkäin, pienillä tonteilla. Mies on päässyt maastopyöräilemään ja olemme retkeilleet koko perheen voimin lähimetsissä. Lähimmälle juna-asemalle on matkaa ja busseja ei mene järin usein, joten oma auto, mielellään kaksi, on ehdoton. Se ei kuitenkaan ole meille mikään kynnyskysymys, olihan meillä auto jo pk-seudulla asuessamme. Tällä hetkellä käytössämme on kaksi autoa. Alkuun minua harmitti julkisen liikenteen vähäisyys mielestäni paljon enemmän, sillä olinhan tottunut pk-seudulla asuessani käyttämään sitä pikkutytöstä saakka päivittäin. Nyt huomaan kaipaavani sitä lähinnä vain silloin, jos tarjoutuu mahdollisuus lähteä viettämään iltaa pk-seudulla asuvien ystävien kanssa, eli erittäin harvoin.

Olen sosiaalinen tyyppi, mutta tietyllä tapaa kuitenkin vähän erakkoluonne. Viihdyn kotona ja rakastan omaa rauhaa ja luontoa. Juuri nyt en koe asuvani unelmieni talossa eikä koe miehenikään. Huomaan haaveilevani omakotitalosta maalla. Sellaisesta, jossa olisi useampi hehtaari omaa tonttia (peltoa, metsää) ja mahdollisuus pitää kotieläimiä. Olen pikkutytöstä saakka harrastanut ratsastusta ja aloitin vanhan harrastuksen uudelleen reilu vuosi sitten. Pari omaa hevosta ja hyvät harrastuspuitteet omassa pihassa olisivat napakymppi. Jokunen aitta vieraille, ulkosauna ja ulkoporeallas, jossa istuskella työpäivän jälkeen kuuntelemassa hiljaisuutta (koska lähimmät naapurit eivät asu vieresssä). Kasvihuone ja palstatilaa vaikkapa viljellä juureksia omaan tarpeeseen. Miehelle iso autotalli.

Juuri nyt, tässä elämäntilateessa, tämä koti on ihan hyvä. Kaikki tarpeellinen on lähellä ja arki sujuu jouhevasti, helposti. Mutta kun tuo alanvaihtohaave saadaan toteutettua, suuntaamme katseemme asuntomarkkinoille ja alamme etsiä unelmiemme kotia maalta!